Viittomakieliset ja coda-lapset varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa

Valtakunnallinen arviointi

Toimintaympäristö

Vuonna 2020 Suomessa syntyi 45 390 henkilöä ja kuoli 54 054 henkilöä. Tällainen tilanne aiheuttaa pidemmällä aikavälillä ikärakenteen vanhenemista. Aiempien vuosien positiivisen syntyvyyden käännepiste tapahtui vuoden 2016 tienoilla. Syntyneiden enemmyys eli luonnollinen väestönlisäys tarkoittaa elävänä syntyneiden ja kuolleiden erotusta. Positiivisinta se on keskeisillä kaupunkiseuduilla sekä yhtenäisemmin Oulun ja Vaasan seudun välisellä alueella (Kartta 2.4.1.). (Kartta kuvaa syntyneiden enemmyyttä eri alueilla Suomessa vuonna 2018.) Yksinkertaistaen voi todeta, että muilla alueilla Suomessa kuolleisuus on syntyvyyttä suurempaa. Aluehallintovirastoittain tarkasteltuna ainoastaan ESAVIn ja PSAVIn alueella luonnollinen väestönlisäys on ollut positiivinen vuosina 2016–2018 (Kuvio 2.4.1.).

Alle kouluikäisten osuus väestöstä (Kartta 2.4.2.)  monipuolistaa syntyneiden enemmyyden alueellisuudesta muodostuvaa kuvaa. Vuosina 2016–2018 alle kouluikäisten määrä on alentunut kaikkien AVIen alueilla (Kuvio 2.4.2.). Vuonna 2019 alle kouluikäisten (0–6-vuotiaat) lasten määrä Manner-Suomessa oli 372 875.

Väestörakenteelliset muutokset ovat pitkän aikavälin muutoksia, joihin vaikuttaa myös muuttoliike. Muuttoliike on luonteeltaan valikoivaa, koska muuttamisen syyt liittyvät usein työhön ja opiskeluun. Nämä ikäsidonnaiset seikat liittyvät väestön uusiutumispotentiaaliin sekä lähtö- että tulomuuttoalueilla. Se, että alle kouluikäisten suuri osuus ja positiivisen luonnollinen väestönlisäys sijoittuvat samoille alueille, kertoo yleisellä tasolla suomalaisen aluerakenteen muutoksesta.

Väestön ikääntyminen (jota esim. alle kouluikäisten osuudet indikoivat) ja keskittyminen ovat yleismaailmallisia ilmiöitä, joiden syyt ovat moninaisia (yhteiskunnalliset, sosioekonomiset jne.). Vaikka nämä ilmiöt ja taustat tunnetaan varsin hyvin, niiden aiheuttamiin alueellisiin vaikutuksiin puuttuminen ei ole yksinkertaista. On todennäköistä, että väestön ikääntymis- ja keskittymiskehitys tulevat jatkumaan Suomessa samaan tapaan kuin se on tapahtunut Pohjoismaissa ja muualla Euroopassa. Ainoastaan ESAVIn alueella tapahtuva väestömäärän lisäys on pitänyt yllä Suomen väkiluvun kokonaiskasvua vuosina 2016–2018 (Kuvio 2.4.3.).

Varhaiskasvatusta voidaan järjestää päiväkodissa, perhepäivähoidossa tai avoimena varhaiskasvatustoimintana kuten esimerkiksi kerho- ja leikkitoimintana. Jokaisella alle kouluikäisellä lapsella on oikeus saada varhaiskasvatusta. Huoltajat päättävät lapsensa osallistumisesta varhaiskasvatukseen. Esiopetus on maksutonta opetusta, jota lapset saavat oppivelvollisuutta edeltävänä vuonna. Varhaiskasvatus, esiopetus ja perusopetus muodostavat lapsen kehityksen ja oppimisen kannalta johdonmukaisesti etenevän kokonaisuuden ja perustan elinikäiselle oppimiselle. Kunnat vastaavat esiopetuksen järjestämisestä ja ovat velvoitettuja järjestämään esiopetusta sen alueella asuville lapsille. Myös yksityiset perusopetuksen järjestäjät ja valtion oppilaitokset voivat erillisen luvan perusteella järjestää esiopetusta. Esiopetusta voidaan järjestää päiväkodissa, koulussa tai muussa soveltuvassa paikassa.

Noin 60 prosentissa Suomen kunnista varhaiskasvatukseen osallistuneiden 1–5-vuotiaiden osuus vastaavan ikäisestä väestöstä on 52,6–72,5 % (Kartta 2.4.3.). Varhaiskasvatukseen osallistuneiden osuus vaihtelee selvästi kunnittain, mutta selkeää alueellista kuvaa osallistumisen yleisyydestä ei muodostu. Pohjois-Pohjanmaalla varhaiskasvatukseen osallistuvien osuus on hieman keskimääräistä matalampi.

Esiopetuksen oppilaiden määrissä vuosina 2016–2018 on havaittavissa selvä aleneva trendi (Kuvio 2.4.4.).  Koko maassa oppilaiden kokonaismäärä laski tarkastelujaksolla noin 11 000 oppilaasta vajaaseen 10 000 oppilaaseen. Trendi heijastaa yleistä demografista kehityssuuntaa Suomessa. Maakunnista ainoastaan Päijät-Hämeessä ja Kymenlaaksossa oppilasmäärät nousivat vähäisessä määrin. Kummassakin maakunnassa kasvua tapahtui vajaan kymmenen oppilaan verran.

Esiopetuksen oppilaiden jakauma koulun ja päivähoidon yhteydessä annettavassa opetuksessa vaihtelee selvästi maakunnittain (Kuvio 2.4.5.). Voidaan todeta, että päivähoidon yhteydessä annettava opetus on selvästi yleisempää kuin koulun yhteydessä annettava opetus. Yleisintä päivähoidon yhteydessä tapahtuva opetus on Etelä-Karjalan (lähes 97 %) ja Varsinais-Suomen maakunnassa (noin 95 %). Yleisintä koulun yhteydessä tapahtuva opetus oli puolestaan Pohjois-Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan maakunnissa, joissa sen piirissä oli kolmasosa oppilaista.

Kun lapsen äidinkieli on viittomakieli, tulee hänen voida käyttää kieltään ja saada opetusta omalla kielellään.  

Viittomakieltä käyttäväksi kutsutaan arkikielessä ketä tahansa ihmistä, joka käyttää viittomakieltä. Perustuslaissa ja viittomakielilaissa merkitys on kapeampi: viittomakieltä käyttävä on suomalaista tai suomenruotsalaista viittomakieltä käyttävä henkilö, jonka oma kieli on viittomakieli.

Jos lapsen pääasiallisesti käyttämä kieli on viittomakieli, voidaan se ilmoittaa myös väestörekisteriin äidinkieleksi. Lapsen etunimen ilmoittamisen yhteydessä merkitään väestötietojärjestelmään tieto äidinkielestä. Kielitietoa on mahdollista myöhemmin muuttaa ilmoittamalla asiasta kirjallisesti digi- ja väestötietovirastoon.

Äidinkieli-nimitystä käytetään yleisesti siitä kielestä, joka on lapsen ensimmäinen opittu kieli. Lapsi voi oppia useampaa kieltä samanaikaisesti, jolloin puhutaan kaksi- ja monikielisyydestä.  Viittomakielestä muodostuu henkilön äidinkieli silloin, kun viittomakieltä on käytetty lapsen kanssa pienestä pitäen tai kun se on henkilölle tärkein kieli. Viittomakieli voi olla myös kuulevan henkilön äidinkieli.

Kuurojen vanhempien kuulevista lapsista käytetään myös englanninkielestä poimittua lyhennesanaa CODA tai coda (Children of Deaf Adults). Tänä päivänä monet kuurot vanhemmat haluavat coda-lastensa kasvavan kaksikielisiksi. Suomessa on mahdollista merkitä väestörekisteriin coda-lapsen äidinkieleksi suomalainen tai suomenruotsalainen viittomakieli.

Varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa tuetaan monipuolisesti äidinkieleltään viittomakielisten kuulevien lasten kielitaidon sekä kieli- ja kulttuuri-identiteettien ja itsetunnon kehittymistä yhteistyössä vanhempien kanssa. Varhaiskasvatuksessa on alettu tiedostaa myös coda-lapsen oikeus molempiin kieliin.

Kartta 2.4.1. Syntyneiden enemmyys vuonna 2018

Kartta 2.4.2. 0-6 -vuotiaat, % väestöstä vuonna 2018

Kartta 2.4.3. Varhaiskasvatukseen 31.12. osallistuneet 1-5 -vuotiaat, % vastaavan ikäisestä väestöstä, kunnan kustantamat palvelut vuonna 2018

Kuvio 2.4.1. Syntyneiden enemmyys vuosina 2016-2018

Kuvio 2.4.2. 0-6 -vuotiaiden määrä vuosina 2016-2019

Kuvio 2.4.3. Väestö yhteensä vuosina 2016-2018

Kuvio 2.4.4. Esiopetuksen oppilaat maakunnittain vuosina 2016-2018

Kuvio 2.4.5. Esiopetus päivähoidossa ja koulussa vuonna 2019

Graafi kuvaa esiopetuksen oppilaiden jakaumaa koulun ja päivähoidon yhteydessä annettavassa opetuksessa eri alueilla Suomessa vuonna 2019.

Taulukko 2.7.1. Viittomakielentaitoisen henkilöstön määrä kasvatus- opetus- ja hoitotehtävissä sekä avustavissa tehtävissä.